Linssileikkauksen avulla voit heittää hyvästit silmälaseille ja harrastaa taas lajeja, joita silmälasit yleensä häiritsevät. Linssileikkaus on nopea ja kivuton toimenpide, jonka avulla pääset eroon ikänäöstä ja sen tuomista haitoista pysyvästi.

 

Kun lukeminen muuttuu hankalaksi ja tuntuu, että tekstin koko on aivan liian pientä ja sumeaa, kärsit todennäköisesti ensimmäisistä ikänäön oireista. Lähinäkö alkaa heikentyä useimmilla meistä jo 40 ikävuoden jälkeen, eikä sitä voi estää – ennemmin tai myöhemmin se koskettaa meitä jokaista.

Ikänäön myötä voi ilmetä myös normaalia taittovirhettä eli plus- tai miinusnäköä tai hajataitteisuutta. Iän myötä silmän linssi jäykistyy, eikä se enää tarkenna lähelle.

– Silmässä on samankaltainen järjestelmä kuin kamerassa. Kun ihminen ikääntyy, se ei toimi enää, kertoo silmätautien erikoislääkäri Antti Viljanen Medilaserista.

Ikänäköä ei voi estää, se tulee meille kaikille. Ikänäön mukanaan tuomista häiritsevistä silmälaseista sen sijaan voi päästä eroon jopa pysyvästi. Ratkaisuna ikänäköön on yleensä lukulasit tai moniteholasit, mutta lasien käyttäminen on monissa tilanteissa hankalaa.

– Kokeilepa pelata tennistä tai lentopalloa tai purjehtia silmälasit päässä, Viljanen sanoo.

Elämänlaatu paranee hetkessä

Silmälaseista on mahdollista päästä pysyvästi eroon linssileikkauksen avulla. Se on nopea ja kivuton leikkaus, jolla korjataan ikänäkö.

– Linssileikkauksella pääsee pysyvästi eroon ikänäöstä ja taittovirheistä. Silmälaseja ei käytännössä tarvita lainkaan leikkauksen jälkeen, Antti Viljanen kertoo.

Leikkaus voi parantaa elämänlaatua paljonkin. Linssileikkauksen jälkeen et joudu huolehtimaan, kastuvatko silmälasit purjehtiessa tai pysyvätkö ne paikallaan tennistä pelatessa. Myös autolla ajaminen helpottuu, kun et tarvitse navigaattorin tai mittarin lukemiseen lukulaseja. Silmääsi ei leikkauksen jälkeen myöskään voi kehittyä harmaakaihia, joka sumentaa ikääntyvien ihmisten näköä. Kaihileikkausta ei siis tarvita vanhemmallakaan iällä.

Linssileikkauksessa oman silmän mykiö korvataan yksilöllisesti suunnitellulla tekomykiöllä. Näkö paranee leikkauksen jälkeen muutamassa päivässä ja on usein tarkempi heti leikkauksen jälkeen.

– Moni asiakas on lähettänyt leikkauksen jälkeen saattajalle viestin kännykällä, vaikkei ole 15 vuoteen nähnyt ruutua ilman silmälaseja, Viljanen sanoo.

Usein seuraavana aamuna voi jo lukea lehteä ilman silmälaseja. Hämäränäön parantumiseen voi mennä hieman pidempi aika.

Linssileikkauksesta saa viikon sairauslomaa. Sen jälkeen voit palata mihin tahansa työhön.

Antti Viljanen

Linssileikkaus on nopea ja kivuton

Linssileikkausta ei tarvitse pelätä. Se on tekniikaltaan samanlainen kuin normaali kaihileikkaus, joita on tehty 1980-luvulta asti. Kaihi- ja linssileikkauksia tehdään maailmalla miljoonia vuosittain, Suomessa 65 000 vuodessa.

– Asiakkaalle linssileikkaus on kuitenkin ainutkertainen tilanne, ja se voi pelottaa. Minulle se on tuttu tilanne, jonka hallitsen hyvin, Viljanen sanoo.

Leikkaus on nopea ja kivuton. Yhden silmän leikkaukseen menee noin vartti.

Ennen linssileikkausta koulutettu optikko tekee sinulle maksuttoman esitutkimuksen. Siinä selvitetään, millainen näkökykysi on ja annetaan alustava suositus, mikä silmäleikkaus sinulle kannattaa tehdä.

Esitutkimuksessa selvitetään, millainen silmäleikkaus sopii sinulle parhaiten. Esitutkimuksen jälkeen optikko ohjaa sinut silmälääkärille, joka tekee lopullisen päätöksen linssileikkauksesta. Esitutkimus ei sido mihinkään.

– Joskus ikänäkö ei ole vielä niin paha, että linssileikkaus kannattaisi. Jotkin silmäsairaudet pitää myös hoitaa ennen leikkausta eikä leikkaus sovi ihan kaikille, Viljanen sanoo.

Linssileikkaus sopii monille

Linssileikkaus sopii sinulle, jos kärsit ikänäöstä, eikä sinulla ole silmäsairauksia. Jos sinulla on lisäksi kaukotaitteisuutta, hyödyt linssileikkauksesta erityisen paljon, sillä myös kaukonäkö korjataan samalla.

Medilaserissa on tehty tuhansia linssileikkauksia hyvin tuloksin. Medilaser käyttää tekomykiöitä, joita on asennettu maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa kappaletta.

Medilaserissa silmiesi toipumista seurataan leikkauksen jälkeen silmälääkärin ja optikon jälkitarkastuksilla, jotka ovat kuukauden ja puolen vuoden kuluttua. Tämänkin jälkeen asiakas voi aina olla yhteydessä Medilaseriin, jos leikkaukseen liittyviä kysymyksiä ilmenee.

Faktaa linssileikkauksesta

  • Linssileikkaus on samanlainen kuin kaihileikkaus, joita tehdään maailmalla miljoonia joka vuosi.
  • Linssileikkauksessa silmän mykiön tilalle vaihdetaan monitehoinen tekomykiö.
  • Leikkaus kestää noin vartin per silmä.
  • Leikkauksen aikana katsot kirkasta valoa.
  • Silmä puudutetaan silmätipoilla ja leikkaus on kivuton.
  • Toipuminen leikkauksesta on nopeaa, sairauslomaa tarvitaan yleensä viikko.
Artikkeli on julkaistu myös terve.fi:ssä.