Silmien laserleikkaukseen liittyy monenlaisia harhakäsityksiä. Leikkaushan kuulostaa maallikon korvaan scifi -elokuvan toimenpiteeltä. Voiko silmät todella parantaa ampumalla niihin laserilla? Eikö se ole kivuliasta ja kallista? Kuitenkin leikkauksia tehdään Suomessa vuosittain jo tuhansille ja asiakastyytyväisyys on huippuluokkaa. Tiedätkö sinä, mikä on totta ja mikä tarua?
1. ”Näin YouTubesta videon laserleikkauksesta. Järkytyin. Mistä tiedän, että leikkaus ei satu?”
Kipu on henkilökohtainen kokemus, mutta valtaosa asiakkaista ei koe leikkausta kivuliaaksi. Vaikka leikkaus voi tottumattoman silmään näyttää kuvissa ja videoissa hurjalta, on kyseessä kuitenkin erittäin turvallinen leikkaus. Kannattaa myös muistaa, että itse laserointi kestää vain noin puoli minuuttia ja koko toimenpide on ohi vartissa.
2. ”Leikkaus on todella kallis eikä minulla ole siihen varaa. Hankin mieluummin perheelleni uuden auton!”
Keskimääräisen kahden silmän laserleikkauksen hinta on 2 000 – 3 000 € eli sen hinnalla ei valitettavasti uutta autoa saa. Loppuun ajetun farmarin sijaan summalla voi saada tarkan näön. Hintaa on myös hyvä verrata silmälasien hintoihin. Silmälasien keskimääräisellä uusimisvälillä leikkaus maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Mistään tavoittamattomasta luksuksesta ei siis ole kyse.
3. ”Kuulin kaverilta, että silmät voivat leikkauksen jälkeen olla kipeät monta päivää.”
Leikkauspäivänä silmät voivat vetistää ja olla valonarat, mutta jo seuraavana päivänä pystyt toimimaan normaalisti.
4. ”Minulle tulee supernäkö!”
Valitettavasti laserleikkauksen avulla ei voida parantaa maksimierotuskykyä. Se on riippuvainen näköaistinsolujen tiheydestä verkkokalvolla. Suurin osa potilaista kertoo kuitenkin leikkauksen jälkeen näkevänsä nyt paremmin kuin ennen lasien kanssa.
5. ”Leikkaus on vaarallinen!”
Silmien laserleikkaus on hyvin turvallinen päiväkirurginen toimenpide, ja esimerkiksi Medilaserin ammattilaisilla on tuhansien leikkausten kokemus niiden tekemisestä. Komplikaatiota esiintyy vain noin promillella leikkauksen läpikäynneistä. Ennen leikkausta tehtävässä esitutkimuksessa varmistetaan soveltuvuus leikkaukseen.
Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä. Poikkea käymään tai ole yhteydessä puhelimitse, sähköpostilla tai chatilla. Yhteystietomme löydät täältä »