Ongelmia pyöräilykypärän kanssa. Lasit huurtuvat, ovat tiellä tai menevät hukkaan. Toimittaja piti päiväkirjaa elämästään silmälasien kanssa. Arvaatko, kuinka monesti likaisia laseja inhoava, rasvaisen ihon omaava koehenkilömme putsasi lasinsa päivän aikana?
Kello soi 06:55. Etsin hapuilevin käsin silmälaseja, jotta näen suunnistaa aamutoimille vessaan. Kissa on piilottanut lattialla olleet lasini sängyn alle. Tai siis yleensä on. Hetken käsikopelolla tongittuani ne löytyvät läheisen lipaston alta. Toivottavasti eivät ole naarmuuntuneet!
Vessan peilistä omakuva näyttää hiukan oudolta, lasit on syytä pestä tälle päivää ensimmäistä kertaa.
Aamutoimien jälkeen on aika lähteä töihin. Pipon ja pyöräilykypärän yhdistelmä saa lasit vääntymään, eivätkä ne oikein asetu hyvin. Pääsen kuitenkin matkaan.
Ongelmia töissä…
Vajaan puolen tunnin pyöräilyn jälkeen saavun töihin. Sisälle astuessani lasit huurtuvat. Pyyhin huurun paidanhelmaan, mutta lasien pintaan jää paidasta töhnää. Aika pestä lasit toisen kerran tälle päivää. Onneksi muistin ottaa mikrokuituliinan mukaan!
Päivä kuluu päätteellä työskennellen. Lasit valuvat nenän vartta alemmas, ja nostelen niitä lähes pakonomaisesti takaisin paikoilleen. Huomaan tekeväni lasien nostelua myös uimahallissa, jossa en edes käytä silmälaseja. Onneksi kukaan ei ole vielä aivan hulluna pitänyt!
Lasien nostelu rasvoittaa lasit. Lounaan, kaksien lasien huurtumisen ja pyöräilykypärän kanssa taistelun jälkeen on lasit pestävä kolmannen kerran tälle päivälle. Onneksi työpäivä on jo puolivälissä. Mihinhän se mikrokuituliina menikään?
Kotiin lähtiessä pyöräilykypärän kanssa taistelu jatkuu. Kaupassa lasit huurtuvat niin, että joudun ottamaan lasit pois ja kysymään myyjältä kurkkujen punnitsemisnumeroa.
Kotona pesen lasit neljännen kerran. En siedä näkökentässäni epäpuhtauksia. Ruokaa laittaessa pastakattila huurruttaa lasini vielä kertaalleen.
…ja harrastuksissa
Vietän illat yleensä kamppailusalilla. Siellä en käytä laseja. Piilolinssit koen hyvin epämukaviksi, joten harjoittelen mieluummin ilman niitä. Lasien käytön lopetin harjoituksissa sen jälkeen, kun näin, miten treenikaverin silmälasit särkyivät lyönnin voimasta hänen kasvoilleen. Verta tuli valtavasti, mutta onneksi lasinsiruja ei mennyt silmään.
Itse harjoittelu sujuu hieman heikommallakin näöllä, mutta treenejä vetäessä en näe kunnolla salin seinällä olevaa kelloa. Yksi treenaajista pahoittelee, että hänen täytyy poistua. Treenit ovat jo 10 minuuttia yliajalla. Ilman laseja ei näe ajan lentävän.
Treeneistä autoon, lasit huuruun. Kotiin, lasit huuruun. Pesen silmälasit viidennen kerran ennen nukkumaan menoa ja laitan ne sängyn viereen lattialle odottamaan seuraavaa päivää. Herään yöllä siihen, että toinen kissoistani on irrottanut lasieni nenätyynyn ja juoksee ympäri makuuhuonetta sitä jahdaten.
Jälkiä siivotessa mieleen hiipii ajatus: Eikö elämä olisi helpompaa ilman silmälaseja?